Oikeusturva ei voi perustua siihen, kuka puhuu vakuuttavimmin.
Olen Kansalaisen oikeusturvaa edistävä yhdistys KOT ry:n perustajajäsen ja toimin hallituksessa sihteerinä sekä rahastonhoitajana. Ajatus yhdistyksen perustamisesta syntyi syksyllä 2025 henkilökohtaisesta tarpeesta: jouduin itse pohtimaan, miten oikeusturva huoltoriidassa toteutuu käytännössä – ja milloin koko termi on harhaanjohtava.
Oikeusturva huoltoriidassa on keskeinen oikeusvaltiokysymys. Mutta mitä tapahtuu, jos tilannetta kutsutaan riidaksi, vaikka taustalla on kokemuksia lähisuhdeväkivallasta? Kaikki tilanteet, joita kutsutaan huoltoriidaksi, eivät ole kahden tasavertaisen vanhemman välistä erimielisyyttä.
Huoltoriidalla tarkoitetaan lähtökohtaisesti kahden tasavertaisen vanhemman välistä kiistaa lapsen asioista eron jälkeen. Tällaisessa tilanteessa molemmilla osapuolilla oletetaan olevan suhteellisen yhtäläinen neuvotteluasema.
Lähisuhdeväkivaltatilanteissa asetelma ei kuitenkaan ole tasavertainen. Toinen osapuoli on voinut olla alisteisessa asemassa ja kontrollin, pelon tai henkisen, fyysisen tai seksuaalisen väkivallan kohteena. Tällöin kyse ei ole pelkästä erimielisyydestä, vaan valta-asetelmasta, joka vaikuttaa myös siihen, miten osapuolet pystyvät toimimaan ja tulemaan kuulluiksi viranomaisprosesseissa.
Kun väkivallan dynamiikkaa käsitellään “huoltoriitana”, oikeusturva voi vaarantua jo kielellisellä tasolla.
Olen itse käynyt läpi prosesseja, joissa lähisuhdeväkivallan kokemukset nivoutuivat huoltajuuskysymyksiin. Avun hakeminen johti tilanteeseen, jossa arvioinnin keskiöön nousivat oma toimintakykyni ja uskottavuuteni väkivaltakokemusten kuulemisen sijaan.
Kokemukseni mukaan hallintolain mukainen kuuleminen ei toteutunut aidosti ennen viranomaisten päätöksentekoa. Päätökset tuntuivat syntyneen tilanteessa, jossa väkivallan kontekstia ei tarkasteltu riittävän syvällisesti.
Minulla on autismikirjon ja ADHD:n diagnoosit, jotka vaikuttavat suulliseen ilmaisuuni erityisesti kuormittavissa tilanteissa. Prosessien aikana koin toistuvasti olevani epätasa-arvoisessa asemassa tilanteissa, joissa vakuuttava esiintyminen näytti saavan merkittävää painoarvoa.
Käräjäoikeuden ratkaisussa lukee lause: ”kertoo uskottavasti”. Tämä konkretisoi minulle kysymyksen siitä, kuinka suuri merkitys vakuuttavuudella on tilanteissa, joissa ratkaisun tulisi perustua näytön kokonaisarviointiin – ei siihen, kuka esiintyy vakuuttavimmin.
Avunpyyntöni tulkittiin mielenterveyteen liittyvinä ongelmina, ja minusta muodostui kuva, joka ei vastannut todellisuutta. Psykiatrian erikoislääkärin useat lausunnot terveydentilastani eivät muuttaneet tätä viranomaisten subjektiivista arviota. Lopulta huoltajuuspäätökset tehtiin tilanteessa, jossa koin, että sekä neurokirjon piirteeni että kokemani lähisuhdeväkivallan dynamiikka kääntyivät oikeusturvaani heikentäviksi tekijöiksi.
Lasteni huoltajuuden menettäminen on ollut elämäni raskain kokemus. Samalla olen kohdannut arvostelua siitä, että puhun julkisesti lähisuhdeväkivallan kokemuksistani. Silti koen, että vaikeneminen ei vahvista oikeusturvaa – ei minun eikä muiden vastaavassa tilanteessa olevien.
Tämä herättää vakavan kysymyksen:
Voiko oikeusturva huoltoriidassa toteutua, jos lähtökohtainen asetelma määritellään väärin?
Prosessin aikana minulle diagnosoitiin traumaperäinen stressihäiriö (PTSD) sekä elämäni ensimmäinen masennusjakso. Sen sijaan, että diagnoosit olisi nähty väkivallan kokemusten seurauksena, ne nousivat keskeiseksi tekijäksi arvioitaessa vanhemmuuttani.
Tämä kokemus sai minut pohtimaan, voiko väkivallan kokemuksista kertominen kääntyä väkivaltaa kokeneen oikeusturvaa vastaan.
Kyse ei ole vain omasta tilanteestani. Kyse on rakenteellisesta kysymyksestä:
Miten lähisuhdeväkivallan kokemukset tunnistetaan ja tunnustetaan huoltajuusprosesseissa?
Miten varmistetaan, ettei väkivallan dynamiikkaa käsitellä tasavertaisena riitana?
Miten turvataan oikeusturva huoltoriidassa tilanteissa, joissa asetelma ei ole symmetrinen?
Oikeusvaltion vahvuus ei ole virheettömyys.
Sen vahvuus on kyky tunnistaa valta-asetelmat ja korjata virheet.
Oikeusturva ei voi perustua siihen, kuka puhuu vakuuttavimmin.
Sen on perustuttava näyttöön, kontekstin ymmärtämiseen ja aitoon, tasapuoliseen kuulemiseen.
Haluan, ettei yksikään väkivaltaa kokenut vanhempi joudu tilanteeseen, jossa hänen kokemuksensa typistetään riidaksi.
Lainopillinen viitekehys: oikeusturva huoltoriidassa ja lähisuhdeväkivaltatilanteissa
Suomessa lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevat ratkaisut perustuvat ensisijaisesti lapsen etuun (Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 361/1983). Lain mukaan lapsen etua arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota muun muassa lapsen turvallisuuteen ja suojeluun väkivallalta.
Lastensuojelulaki (417/2007) velvoittaa viranomaisia turvaamaan lapsen hyvinvoinnin ja kehityksen sekä puuttumaan tilanteisiin, joissa lapsen kasvuolosuhteet vaarantuvat.
Hallintolain (434/2003) 34 §:ssä säädetään asianosaisen kuulemisesta ennen asian ratkaisemista. Kuulemisen tulee olla aitoa ja vaikuttavaa – ei pelkkä muodollisuus.
Perustuslain (731/1999) 21 § turvaa jokaiselle oikeuden saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä toimivaltaisessa viranomaisessa tai tuomioistuimessa.
Huoltajuusasioissa, joissa esitetään väitteitä lähisuhdeväkivallasta, oikeusturvan toteutuminen edellyttää, että väkivallan konteksti arvioidaan asianmukaisesti osana lapsen edun kokonaisarviota. Mikäli väkivallan dynamiikkaa käsitellään pelkkänä ”riitana”, vaarana on, ettei lain edellyttämä turvallisuusnäkökulma saa sille kuuluvaa painoarvoa.
Oikeusturva huoltajuusasioissa ei ole vain menettelykysymys.
Se on kysymys lapsen suojelusta, tasapuolisesta kuulemisesta ja oikeudenmukaisesta päätöksenteosta.
KOT ry:ssä haluan edistää keskustelua siitä, että oikeusturva huoltoriidassa ei saa jäädä muodollisuudeksi – eikä rakentua väärän käsitteen varaan.
—
Jenni Aarnivalo
KOT ry:n perustajajäsen
Hallituksen sihteeri ja rahastonhoitaja
Jennin saat kiinni WhatsAppilla 045 183 2411 tai info (at) kotry.fi