Turvakodista rikosprosessiin -ketju on keskeinen osa lähisuhdeväkivallan käsittelyä Suomessa. Silti käytännön kokemukset osoittavat, että tämä ketju ei aina toimi katkeamattomasti.
Suomessa lähisuhdeväkivallan torjuntaan on panostettu merkittävästi. Turvakotipalvelut, lastensuojelu ja poliisi tekevät vaativaa työtä, ja väkivallan tunnistaminen on kehittynyt.
Silti yksi keskeinen ongelma on yhä ratkaisematta:
mitä tapahtuu, kun väkivalta tunnistetaan – mutta turvakodista rikosprosessiin etenevä ketju ei käynnisty?
Sisältö
1. Turvakodista rikosprosessiin – ketju ei aina jatku
Kansalaisen oikeusturvaa edistävä yhdistys KOT ry on tuonut esiin toistuvia tilanteita, joissa:
- turvakotiin hakeudutaan väkivallan vuoksi
- väkivallasta on kirjauksia
- lapsi on altistunut väkivallalle
- lastensuojeluilmoitus tehdään
Mutta tästä huolimatta:
- rikosilmoitusta ei tehdä
- poliisille ei tehdä tutkintapyyntöä
- tai esitutkinta ei käynnisty
Tämä herättää keskeisen kysymyksen:
miksi lähisuhdeväkivalta ei aina johda rikostutkintaan Suomessa?
2. Vastuu jakautuu – mutta kokonaisvastuu puuttuu
Nykyjärjestelmässä lähisuhdeväkivallan käsittely rakentuu usean toimijan yhteistyölle:
- turvakoti tunnistaa ja kirjaa väkivallan sekä tukee uhria
- lastensuojelu arvioi lapsen turvallisuuden ja tuen tarpeen
- poliisi arvioi rikosepäilyn ja esitutkinnan käynnistämisen
Lisäksi vakavissa lähisuhdeväkivallan tilanteissa voidaan hyödyntää moniammatillista riskinarviointimallia (MARAK).
MARAK-toiminta on tärkeä väline, koska:
- se parantaa tiedonkulkua
- se tukee riskien tunnistamista
- se vahvistaa uhrin turvallisuuden suunnittelua
Kuitenkin käytännön kokemukset osoittavat, että MARAK ei toteudu kaikkialla yhdenvertaisesti:
- MARAK-toimintaa ei ole käytössä kaikilla hyvinvointialueilla
- kaikki tapaukset eivät ohjaudu MARAK-arviointiin
- MARAK-käsittelyyn ei välttämättä pääse, vaikka sitä pyytää
Tämä tarkoittaa, että osa vakavista väkivaltatilanteista jää moniammatillisen riskinarvioinnin ulkopuolelle.
On keskeistä ymmärtää, että MARAK ei ole rikosprosessi eikä korvaa esitutkintaa.
Se on suojelun ja riskinarvioinnin työkalu, ei rikosoikeudellinen menettely.
Keskeinen haaste on, että:
vaikka tieto väkivallasta on olemassa, turvakodista rikosprosessiin -ketju ei etene automaattisesti.
Nykytilanteessa voi syntyä tilanne, jossa:
- turvakoti tunnistaa väkivallan
- lastensuojelu arvioi lapsen vaarantumista
- MARAK-arviointia ei tehdä tai siihen ei päästä, tai riski arvioidaan korkeaksi
mutta rikosprosessi ei silti käynnisty.
Tämä johtuu siitä, että mikään yksittäinen taho ei kanna kokonaisvastuuta rikosepäilyn etenemisestä rikosoikeudelliseen arviointiin.
3. Traumareaktiot voivat heikentää uhrin uskottavuutta
Lähisuhdeväkivaltaan liittyy usein voimakkaita psyykkisiä ja fysiologisia reaktioita.
Tyypillisiä traumareaktioita voivat olla:
- pelko ja jatkuva varuillaan olo
- ahdistus ja ylivireys
- hajanaisesti etenevä kerronta
- ristiriitaiselta vaikuttava käyttäytyminen
Nämä ovat normaaleja reaktioita poikkeuksellisiin tilanteisiin.
Käytännössä on kuitenkin riski, että traumareaktioita ei tunnisteta oikein.
Tällöin ne voidaan tulkita:
- epäluotettavuudeksi
- liioitteluksi
- tai mielenterveyden häiriöksi
Tämä voi johtaa siihen, että uhrin kertomuksen uskottavuus kyseenalaistuu.
Seuraukset voivat olla vakavia:
- väkivallan vakavuutta ei tunnisteta
- rikosepäilyä ei arvioida rikosoikeudellisesti
- esitutkinta ei käynnisty
- uhri jää ilman suojaa
Trauman vaikutusten tunnistaminen on keskeinen osa oikeusturvaa.
4. Lapsen altistuminen väkivallalle ei aina johda tutkintaan
Lapsen altistuminen lähisuhdeväkivallalle:
- tunnistetaan vakavaksi haitaksi
- kirjataan
- huomioidaan lastensuojelussa
Mutta:
- se ei ole selkeä rikosnimike
- lapsi ei ole automaattisesti asianomistaja
- rikosprosessi ei aina käynnisty
Tämä tarkoittaa, että vakava ilmiö tunnistetaan, mutta ei aina johda rikosoikeudelliseen arviointiin.
Miten turvakodista rikosprosessiin -ketju voidaan korjata?
Ratkaisu ei ole yksittäinen toimenpide, vaan kokonaisuus:
1. Systemaattinen ohjaus esitutkintaan
Vakavat väkivaltaepäilyt tulee ohjata rikosoikeudelliseen arviointiin.
2. Traumareaktioiden parempi tunnistaminen
Trauman vaikutukset tulee huomioida kaikissa viranomaisprosesseissa.
3. Viranomaisroolien selkeyttäminen
Hallinnollinen arvio ei voi korvata rikostutkintaa.
4. Lapsen aseman vahvistaminen
Lapsen altistuminen väkivallalle tulee tunnistaa myös oikeudellisesti.
Yhteinen tavoite: toimiva rikosprosessi lähisuhdeväkivallassa
Kaikkia toimijoita yhdistää sama tavoite:
- lapsen turvallisuus
- uhrien oikeusturva
- toimiva rikosprosessi
Keskeinen kysymys on:
miten varmistamme, että turvakodista rikosprosessiin etenevä ketju ei katkea?
Väkivalta ei saa jäädä vain kirjatuksi ilmiöksi.
Sen tulee johtaa siihen, että asia tutkitaan ja oikeusturva toteutuu.
Trauma ei tee ihmisestä epäluotettavaa – mutta sen väärin tulkitseminen voi estää oikeuden toteutumisen.
Usein kysytyt kysymykset (FAQ)
Miksi lähisuhdeväkivalta ei aina johda rikostutkintaan?
Koska vastuu jakautuu usealle viranomaiselle, eikä mikään taho yksin vastaa rikosepäilyn etenemisestä rikosprosessiin.
Mikä on MARAK ja miten se liittyy väkivaltatapauksiin?
MARAK on moniammatillinen riskinarviointimalli, joka keskittyy uhrin turvallisuuteen. Se ei ole rikosprosessi eikä korvaa esitutkintaa.
Voiko traumareaktio vaikuttaa siihen, miten uhria uskotaan?
Kyllä. Traumareaktiot voivat näyttäytyä epäjohdonmukaisuutena, mikä voi johtaa virheellisiin tulkintoihin uhrin uskottavuudesta.
Miksi lapsen altistuminen väkivallalle ei aina johda tutkintaan?
Koska altistuminen ei ole selkeä rikosnimike, eikä lapsi ole automaattisesti rikosprosessin asianomistaja.
Miten tilannetta voidaan parantaa?
Vahvistamalla esitutkintaan ohjautumista, tunnistamalla trauma paremmin ja selkeyttämällä viranomaisvastuita.
Vastaa